Joskus olo voi olla kuin suoraan elokuvasta.
Oli myöhäinen arkipäivä, kello lähenteli yhtätoista. Ilta oli hiljainen, ulkona ei näkynyt ketään. Katulamput valaisivat hämärää katua ja värjäsivät puiden lehdet kellertäviksi. Ainut ääni, minkä kuulin, oli vastapäisestä talosta kantautuva pianonsoitto. Melodia pyöri ilmassa, niinkuin se olisi tarkoitettu vain minulle. Kukaan muu ei ollut kuuntelemassa. Hymyilytti. Kävelin hetken hitaasti koiran kanssa pitkin tietä ja kuuntelin sävelmää. Kuka sitä soitti? Tunnelma oli lähes taianomainen, epätodellinen, mutta rauhallinen. Pianolla kerrottu salaisuus, tarina illassa, kuiskattu minulle.
2 kommenttia:
Aika kauniin hetken olet kokenut. Saitko tietää kuka sitä pianoa soitti vai onko sillä edes väliä? Ehkä se hetki itsessään oli ainoa mikä merkitsi.
Pianonsoittaja jäi mysteeriksi. Ei se haittaa, olennainen oli vain se hetki, niinkuin itsekin sanoit. Parasta on, että olen useamminkin kuullut tuon soiton, se kantautuu myös ikkunasta sisään. Kerran nukahdin kuunnellessani sitä. Kiitos kommentista! :)
Lähetä kommentti