raise your chin towards to the red moon

Kuulen vain lumen hiljaista huminaa. Korot kopahtavat varovasti keltaisten lehtien valtaamalle asfaltille, askellus on hidasta. Valkoiset hiutaleet laskeutuvat ripsille sekä hiuksiin; katson eteeni kuin hienon pitsin läpi. Hetki saa minut tietoiseksi itsestäni: tunnen untuvatakin lämmön, oikeassa nimettömässä painavan sormuksen, polven kohdalla olevan reiän farkuissa ja tuulen, joka siihen osuu. On kaunista, rauhallista ja turvallista. Pelkästään tuhansilla pienillä hiutaleilla, jotka leijailevat edessäni, on merkitystä. Hengitän syvään palasen talvea ja hymyilen. Tästä elämässä taitaa olla pohjimmiltaan kyse - pienistä, suloisista hetkistä ja niiden huomaamisesta.